Poissa silmistä, poissa mielestä

Mikromuovin seuraukset pääsevät helposti unohtumaan, kun Itämeri nielaisee ne meiltä näkymättömiin. Turun Suomalaisen Yhteiskoulun merilinjan opiskelijat Aino Ruokonen, Roope Roos ja Samuel Syrjälä kertovat, millainen löytö mereltä paljastui.

Teksti: Sara Kauppila
Kuvat: Tuomas Hinkkanen, Unsplash

Meriseikkailu värisyttävän viiman ja koleiden tyrskyjen armoilla marraskuun hyytävässä pimeydessä ei luo unelmapuitteita varsinaiselle hupipurjehdukselle.

Vaativat olosuhteet eivät kuitenkaan hetkauttaneet TSYK:n merilinjan opiskelijoita. Heidän oli määrä lähteä merilinjan 15-vuotisjuhlapurjehdukselle, jonka aikana he tutkisivat Itämerestä kerättyjä mikromuovinäytteitä.

Kolme yötä ja neljä päivää kestävän purjehduksen reitti kulki Turusta Aspön kautta Ahvenanmaan pohjoispuolelle Silverskärille. Matkan aikana koulua käytiin aallokossa keikkuen – mikromuovin lisäksi opiskelu painottui merenkulkuun, maantietoon ja alueiden kulttuuriperinteisiin. Opintojen ohella opiskelijat huolehtivat myös navigoinnista ja keittiövuoroista.

– Saman pöydän ääressä saattoi olla joku tutkimassa mikromuoveja mikroskoopin avulla ja toinen tekemässä pipareita, Aino naurahtaa.

Huhuttu haitta näkyväksi

Mikromuovi ei ole ympäristöhaittana uusi aihe – harva kuitenkaan tietää, mitä mikromuovi oikeastaan on. Mikromuovit ovat minikokoisia muovihiukkasia, joita on esimerkiksi kosmetiikkatuotteissa ja keinokuituisissa vaatteissa. Lisäksi mikromuovia syntyy, kun isompi muovinpalanen, kuten muovipussi, hapertuu pienempiin osiin.

Mikromuovien kerääminen merestä on niiden mahdottoman pienen koon takia haastavaa. Kerääminen onnistuu kuitenkin erityisen tiheällä mantahaavilla. Halkaisijaltaan noin kaksi metristä haavia vedetään veneen perässä, jolloin se kerää mikromuoviroskaa meren pintakerroksista.

Oman haasteensa loi myös oikean tekniikan löytäminen haavin käytössä – mittauksen ajan opiskelijoiden tuli huolehtia, että veneen nopeus pysyi tasaisena, ja että haavi oli tarpeeksi lähellä merenpintaa. He keräsivät näytteitä myös meren pohjasta ja rannoilta simpukoista.

– Löydökset eivät olleet taattuja, joten meidän piti kokeilemalla selvittää mikä tekniikka toimisi parhaiten, Roope kertoo.

Tuloksia ei kuitenkaan tarvinnut odotella pitkään, sillä näytteitä kertyi nopeasti reiluja määriä niin avomereltä kuin rannikkoalueilta. Opiskelijat olivat alkuun ilahtuneita huomatessaan, että käytetyt menetelmät toimivat. Tunnelma kuitenkin synkkeni pian, kun he ymmärsivät mitä löydös merkitsi. Kerätyn mikromuovin suuri määrä konkretisoi silmin nähden Itämeren saastuneisuutta.

Mikromuovin matka kaduilta illallispöytään

Mikromuovia päätyy vesistöihin roskaamisen seurauksena sekä kotitalouksista jäteveden mukana.

Kaupungin kaduilta muoviroskat huuhtoutuvat viemäristön kautta mereen. Muoviroskia kulkeutuu mereen myös esimerkiksi tuulen ja lintujen kuljettamana. Mikromuovia irtoaa myös keinokuituisten vaatteiden – kuten fleece-vaatteiden – pesussa.

– On ollut havainnollistavaa ymmärtää tämän tutkimuksen myötä, miten mikromuovia päätyy vesistöihin, Samuel toteaa.

Meressä mikromuovit päätyvät osaksi ravintoketjua, mikä on merkittävä haitta etenkin mereneläville ja ympäristölle. Esimerkiksi kalat erehtyvät syömään mikromuovia, jonka seurauksena kokonaisia kalakantoja kuolee. Kun kala vuorostaan päätyy ihmisen ruoaksi, mikromuovia kulkeutuu myös ihmisen elimistöön. Tähän mennessä tutkimukset eivät ole osoittaneet, että mikromuovilla olisi merkittäviä haittavaikutuksia ihmiselle.

– On kuitenkin hyvä muistaa, että pienelle eliölle mikromuovin palanen on merkittävän kokoinen suupala, Roope korostaa.

Merta on mahdotonta puhdistaa mikromuovista kokonaan, jonka takia vaikuttamisen on lähdettävä maalta käsin. Roskien laittaminen roskikseen ja kierrättäminen ovat yksinkertaisia tapoja vaikuttaa, jotka jokainen voi omaksua. Lisäksi ympäristöasioista puhumisella on merkittävä vaikutus, sillä tietoisuus kannustaa toimimaan.

– Tietoisuus ympäristöasioista auttaa ymmärtämään millainen vaikutus omilla teoilla on, Aino painottaa.